Kissojen varhainen sterilaatio ja kastraatio

- pentujen silpomista vai inhimillinen vaihtoehto?

Kissojen varhainen sterilaatio ja -kastraatio on puhuttanut kasvattajia ja eläinsuojelupiirejä jo pitkään. Viimeksi Helsingin eläinsuojeluhdistys tuomitsi operaatiot maaliskuisessa tiedotteessaan. Varhaissterilaatioita on kuitenkin tehty Yhdysvalloissa kissoille jo noin kolmenkymmenen vuoden ajan ja tutkittu paljon. Tutkimukset osoittavat, ettei toimenpiteen lykkäämiselle teini-ikään ole enää perusteita.

Varhaisella sterilaatiolla ja -kastraatiolla tarkoitetaan pentujen operointia reilusti ennen puberteettia, usein 6-12 -viikon iässä. Toimenpiteestä on merkintöjä jo 1920 -luvulta, mutta alan pioneeri oli tohtori Leo Lieberman, jonka työryhmä päätyi vuonna 1970 suosittelemaan varhaisia sterilaatioita ja kastraatioita ennen löytöeläinten luovuttamista uusiin koteihin. Varhaissterilaatiot yleistyivät kuitenkin lopullisesti vasta vuoden 1993 jälkeen, jolloin saatiin vakuuttavia tieteellisiä julkaisuja toimenpiteen terveysvaikutuksista. Vuonna 1994 AVMA (American Veterinary Medical Association) hyväksyi toimenpiteen. AVMA vahvisti kantansa myös vuonna 2004 ja suosittelee kissojen ja koirien sterilointia ja kastrointia ennen sukukypsyyden saavuttamista. Samalla kannalla ovat CVMA (Canadian Veterianry Medical Association), lukuisat eläinsuojelujärjestöt, Winn Feline Foundation, CFA (Cat Fanciers Association), sekä TICA (The International Cat Association).

Aiempana käytäntönä vallinnut 6-8 kuukauden sterilointi/kastrointi-ikä perustui siihen, että useat eläinlääkärit eivät olleet tottuneet leikkaamaan nuoria eläimiä. Aiemmin saatavilla ei ollut myöskään turvallisia anestesiakäytäntöjä hyvin nuorille eläimille. Nyt on kuitenkin toisin. Johtavat kissoihin erikoistuneet eläinlääkärit puhuvat varhaissterilaation ja -kastraation puolesta, yhtenä arvostetuimmista kanadalainen tohtori Susan Little.

Tutkimustulokset vakuuttavat

Varhaissterilaatiota ja -kastraatiota koskevia tutkimustuloksia on saatu runsaasti 1990-luvulta alkaen. Floridan, Teksasin, Cornellin, Mercerin ja Minnesotan yliopistojen tutkimukset ovat hälventäneet asiantuntijoiden pelot. Varhain operoiduilta kissoilta ei ole löydetty muita enempää virtsatieongelmia, liikalihavuutta tai käytösongelmia.   Tutkimukset ovat vakuuttavia, sillä esimerkiksi Cornellin yliopiston tutkimukseen (2004) osallistui yli 1600 kissaa, joita seurattiin 11 vuoden ajan. Tutkimus osoitti, että varhain leikatuilla kissoilla oli alentunut riski useisiin terveysongelmiin astmasta ientulehduksiin.

Koirien ja kissojen välillä on ero

Osa varhaissterilaatiota/kastraatiota käsittelevistä tutkimusta on tehty sekä koirilla  että kissoilla. Koirien ja kissojen välillä on havaittu eroja. Hyvin nuorten narttukoirien sterilisaation on katsottu altistavan pidätyskyvyn ongelmiin ja virtsarakon kystiittiin myöhemmällä iällä. Riippumatta siitä, onko narttukoiria steriloitu nuorena, niillä on vanhemmiten alttius pidätysongelmiin mm. estrogeenipuutoksen takia. Kissoilla vastaavaa ei ole havaittu. Tutkijaryhmä päätyikin suosittamaan uroskoirille aikaista kastraatiota ja odottamaan narttujen kohdalla ainakin kolmen kuukauden ikään.

Käytäntö vakiintumassa myös Suomeen

Myös Suomessa yhä useammat eläinlääkärit osaavat suorittaa varhaissterilaation turvallisesti. Osa eläinsuojeluväestä on jo toivottanut käytännön tervetulleeksi uudistukseksi, joka vähentää eläinsuojien taakkaa. Kasvattajille varhaisterilaatio- ja kastraatio on yksi huoli vähemmän: Ainakaan ei tarvitse pelätä, että oma kasvatti päätyisi jossain elämänsä vaiheessa lisäämään löytöeläinten määrää tai pahimmassa tapauksessa jonkun pentutehtailijan käsiin.

Itse tutustuin käytäntöön ulkomaalaisten kasvattajaystävien kautta. Heistä yksi on steriloinut ja kastroinut lemmikkipentunsa jo yhdeksänkymmentäluvun alkupuolelta lähtien ilman minkäänlaisia ongelmia. Onneksi oma eläinlääkärini on tehnyt varhaisia sterilaatioita ja -kastraatioita jo pitkään, eikä ole koskaan törmännyt komplikaatioihin. Vein silti ensimmmäisen pentueeni operaatioon jännittyneenä. Kymmenviikkoisten pentujen nukuttaminen ja leikkaaminen tuntui hurjalta. Ennakkoluuloni haihtuivat kuitenkin lopullisesti kun seurasin pentujen nopeaa toipumista. Jo seuraavana päivänä ne leikkivät kuten ennenkin.

Eläinlääkärit tarvitsevat rohkaisua

Kokemattomat tai tapoihinsa juurtuneet eläinlääkärit saattavat arastella pennun leikkaamista. Siinä onkin omat niksinsä: Nukutusaine on valittava ja annosteltava oikein, ja operaatio eroaa hieman myöhemmin tehtävästä. Pennut on myös pidettävä lämpimässä koko leikkauksen ajan, eikä niitä pidä paastottaa liian pitkään. Riskit ovat kuitenkin hyvin pienet.
Yksi tärkeistä eläinlääketieteen opinahjoista, Californian yliopisto Davisissa, on ottanut asiakseen eläinlääkäreiden kouluttamisen ja rohkaisemisen varhaissterilaatioihin ja -kastraatioihin. He ovat myös julkaisseet videon eläinlääkärien avuksi. Surgery video – Early-age Neutering: A Practical Guide for Veterinarians on tilattavissa yliopiston sivuilta edulliseen hintaan. Mikäli alueeltasi ei löydy varhaisia sterilaatioita ja -kastraatioita suorittavaa eläinlääkäriä, voit pyytää omaa eläinlääkäriäsi tutustumaan tutkimusaineistoon ja videoon.

5 HYVÄÄ SYYTÄ VARHAISSTERILAATIOON

1. 6-8 viikkoisina steriloidut/kastroidut kissat toipuvat operaatiosta huomattavasti nopeammin kuin puberteettiset kissat. Toimenpide on pienempi ja pennut leikkivät jo seuraavana päivänä entiseen tapaan.
2. Varhaissterilaaatio edistää teveyttä: se estää nisäkasvaimia, kohtutulehduksia ja FeLV- ja FIV -infektioiden leviämistä. Lisäksi varhain operoitujen kissojen riski sairastua tiettyihin sairauksiin laskee – mukana ientulehdukset, astma ja ihon bakteeri-infektiot.
3. Varhaissterilaaatio ja -kastraatiot vähentävät ei-toivottujen eläinten määrää tehokkaasti. Kodittomien eläinten määrä on maailmanlaajuisesti nousussa. Myös Suomessa huostaanotettujen eläinten määrä kasvaa. Suuri osa hylätyistä eläimistä lopetetaan. Vain 60 % löytökissoista tuodaan leikattaviksi luovutuksen jälkeen. Useimmilla on vähintään yhdet pennut ennen operaatiota. Tämä tuo kustannuksia ja kasvattaa populaatiota.
4. Varhaista sterilaatiota/kastraatiota käyttävä kasvattaja varmistaa, etteivät lemmikkipennuiksi myytävät kissat joudu esimerkiksi pentutehtailijoiden käsiin.
5. Varhain leikatut kissat sopeutuvat paremmin perheen muiden kissojen joukkoon, kun niillä ei ole murrosiän tuomia oikkuja. Lisäksi (NE) kiintyvät tutkimusten mukaan enemmän ihmisiin kuin myöhemmin leikatut.

KÄYTÄNNÖN VINKKEJÄ PENTUJEN STERILAATIOON JA KASTRAATIOON

1. Pennut madotetaan ja rokotetaan useita päiviä ennen toimenpidettä.
2. Eläinlääkäri tutkii pennut tarkasti ennen anestesiaa ja pennut on punnittava tarkasti oikean nukutusainemäärän antamiseksi. Tietyt aineet soveltuvat pennuille paremmin.
3. Hypoglykemia ehkäistään: Pentuja paastotetaan vain 3-4 tuntia ennen leikkausta ja niille syötetään pieni ateria jo tunnin kuluttua anestesiasta toipumisen jälkeen. Jos pentu ei tahdo syödä, sille juotetaan Nutrisal-liuosta.
4. Ennen leikkausta pennut pidetään lämpimässä, hiljaisessa ympäristössä   stressin vähentämiseksi.
5. Pennut pidetään lämpimässä toimenpiteen ajan sekä heräämisvaiheessa.

5 YLEISTÄ HARHALUULOA VARHAISSTERILAATIOISTA

1. ”Anestesia on vaarallinen pienille pennuille.”

Varhaissterilaatio/kastraatio poikkeaa hieman toimenpiteenä puberteetin jälkeen tapahtuvasta sterilaatiosta. Oikein tehtynä anestesiariski on minimaalinen.

2. ”Varhaissterilaatio altistaa virtsatieongelmille: virtsatietulehduksille, virtsatiehyttukoksille ja virtsankarkailulle.”

Tutkimuksissa ei ole havaittu eroja virtsateiden kehittymisessä. Sillä ei myöskään ole vaikutusta alempien virtsatiesairauksien kehitykseen.

3. ”Varhaissterilaatio vaikuttaa eläimen kokoon: Kissat jäävät pienikokoisiksi.”

Tutkimuksissa on todettu, että nuorena steriloidut kissat kasvavat hieman korkeammiksi kuin 12 kuukauden iässä steriloidut. Eroa 7 -viikkoisina ja 7-kuukautisina operoitujen kissojen välillä ei ollut.

4. ”Varhaissteriloiduista eläimistä tulee arempia ja ujompia.”

Tutkimusten mukaan nuorena steriloidut kissat ovat kiintyneempiä ihmiseen kuin myöhemmin steriloidut. Floridan tutkimuksessa 12 kuukauden iässä operoiduilla eläimillä oli paljon seksuaalisuuteen liittyvää opittua käyttäytymistä, mm. merkkailua. Erityisesti varhaissteriloiduilla uroksilla on todettu vähemmän aggressiivista käytöstä ja merkkailua.

5. ”Varhaissteriloitu kissa ei saa kokea murrosikää, eikä siksi voi elää normaalia elämää.”

Murrosikä on koettelemus sekä kissalle että omistajalle. Murrosikäinen eläin ei pääse toteuttamaan viettejään ja sen operoiminen hormonitoiminnan ollessa voimakkaimmillaan johtaa voimakkaaseen hormonitoiminnan romahdukseen. Kissan tunne-elämän kannalta tämän voi katsoa olevan huomattavasti rankempi koettelemus kuin varhaisen toimenpiteen. Kissalla ei ole ymmärrystä väliin jääneestä murrosiästä sen enempää kuin muistia sen kokemisesta.

Pääasialliset lähteet:

Little, Susan: Early-age Spaying and Neutering, 2005 (PDF)
Little, Susan: Early Age Spay and Neuter in the Cat, 2000
Pohjola-Stenroos, Suvi: Powerpoint-esitys, 2008
Spain, Victor C., Scarlett, Janet M., Houpt Katherine A.: Long-term risks and benefits of early-age gonadectomy in dogs. 2004:  JAVMA (Journal of the American Veterinary Medical Association)  February 1, 2004 (Vol. 224, No. 3) (PDF)

Lisäksi:

Canadian Veterinary Medical Associationin kanta asiaan

Katso myös Dr. Lieberman ja American Veterinary Medical Associaton

Eläinlääkäreille tarkoitettu opastusvideo on tilattavissa täältä.